sometoimisto
6.10.2020

Kajaani

Helatalo Kajaanin Lukko Oy
-sm

”..Kun ovi aukaistaan – me ollaan valmiina asiakkaita varten. Kun se ovi suljetaan – me ollaan sitä mieltä, että me on tehty se, mitä me pystyttiin tänään tekemään.”

Yrittäjä, toimitusjohtaja
Timo Peussa


Helatalo Kajaanin Lukko Oy

Luotettavuus on yhtiömme toiminnan peruslähtökohta. Uskomme edelleen vahvasti, että osaava henkilökunta ja luottamukselliset, pitkät asiakas- ja päämiessuhteet sekä tinkimätön halu aitoon ja rehelliseen palveluun sekä toimitusvarmuuteen antavat vakaan perustan hyvälle ja kestävälle luk­ko­lii­ke­toi­min­nal­le.


Palvelemme asiakkaitamme jo toisessa polvessa, jatkuvasti ja aktiivisesti kehittyen, mutta samalla vahvoja ja vanhoja hyviä perinteitä arvokkaasti kunnioittaen.

Helatalo Kajaanin Lukko Oy on kasvanut määrätietoisella työllä vuosien saatossa erittäin monipuoliseksi lukitus-, turvallisuus-, rakennusheloitus- ja varustealan erikoisliikkeeksi sekä vähittäis-, tukku- , turvaurakointi- että projektikaupassa.


Tukku- ja vähittäiskauppaa sekä asennusta ja huoltoa.

Asennus- ja huoltotoimintamme keskittyy pääosin Kainuun alueelle sekä lähialueille, vähittäis- ja tukkukauppaa teemme koko valtakunnan alueelle.


Helatalo Kajaanin Lukko Oy on aito perheyritys, jossa palvellaan asiakkaita jo toisessa polvessa. Yrityksen juuret ovat syvällä Kainuun maaperässä, vaikka toiminta-alue onkin laajentunut myös kauas Kainuun ulkopuolelle.Meillä on hyviä asiakkaita joka puolella Suomea.


Helatalo Kajaanin Lukko Oy |

Välikatu 15, 87100 Kajaani
puh. (08) 633 2233 | fax (08) 629 393

|email helatalo@kajaaninlukko.fi
Myymälämme on avoinna ma - pe klo 08.00 - 16.00
24 päivystys puh. 0500 383 599

https://www.kajaaninlukko.fi/


sometoimisto
sometoimisto

Sometoimisto

Tervetuloa Sometoimisto.fi

digitaalinen lehti /Tv sivuille.

Teemoina:Asuminen ja vapaa-aika sekä yrittäjyys.

Sometoimisto.fi  on Kokonaisvaltainen IT-toimisto – 

Kauttamme saat myös kotisivut, verkkokauppa ratkaisut, kassajärjestelmän, va­ras­ton­hal­lin­ta­jär­jes­te­män, logo, sekä graafisen ilmeen suunnitelun mainoksineen aina yritysten visuaalisen ilmeen luomiseen. 

Teemme myös laajojakin yritysten sisäiseen käyttöön toteutettuja Intranet ratkaisuja sekä kattavia B2B Extranet ratkaisuja. Kauttamme saat myös täyden mainostoimistotason palvelut sekä Facebook ja Google AdWords mainoskampanjat.

Sometoimisto.fi

Sosiaalisen median tuottaja

Markus Mäkelä

+358 406311231

markus@sometoimisto.fi

https://www.sometoimisto.fi/

©sometoimisto.fi Kaikki oikeudet pidätetään.